Lounasravit 18.8.2017

Ohjastajien ja valmentajien kommentteja

Petri Klemola

Shadow Leader (L 3) oli Ylivieskassa paineissaan ja laukkasi ahtaassa paikassa, mutta on tuntunut kotona hyvältä, ja uskon, että siitä kehittyy vielä asiallinen kilpahevonen. Takarivi on ruunalle pieni miinus, mutta uskon sen pystyvän ainakin 18-tulokseen, ja odotan totosijaa

Paradise Leaderilla (L 5) on ollut paljon ongelmia mm. kavioluun murtuma, mutta nyt näyttää valoisammalta. Tamma tuntuu paremmalta, ja olen varovaisen toiveikas. Ehjä juoksu on kuitenkin ensisijainen tavoite.

Pirjo Miettunen

Elastic Captor (L 3) ei laukannut Ylivieskassa sekavassa alkukiihdytyksessä, mutta kun ruuna jäi takasuoralla yksin, heitti se vaihteen pois ja laukkasi. Elastic Captor ei osaa antaa laukkaa pois, ja se meni pitkäksi. Ruuna liikkui sen jälkeen asiallisesti, mutta siitä ei voi luvata mitään varmaa. Auton takaa sen pitäisi päästä varmemmin matkaan.

Zerib Lie Star (L 5) teki Oulussa kovassa porukassa hienon juoksun ja oli Lapualla kuolemanpaikalta asiallinen, vaikkei viimeistä spurttia aivan löytynyt. Hevosella pitäisi olla kaikki kunnossa. Se ei ole kaikkein nopeimpia alussa, mutta tuosta saadaan varmasti selkäjuoksu.

Antti Ala-Rantala

Carmitaa (L 1) on hoidettu ja laitettu. Se tuntui viime viikolla hyvältä, ja olisi odottanut 33-34-tulosta, mutta nyt on tullut takapakkia. Pitää jutella omistajan kanssa, mitä tehdään.

Celeste Beyonce (L 3) teki Halsualla laukan jälkeen hyvän juoksun, ja odotin Haapajärveltä menestystä. Siellä se voittikin. Ylivieskassa Celeste Beyonce oli nappijuoksun jälkeen iso pettymys. Autolähtö suosii hevosta, ja jos tamma on samanlainen kuin Haapajärvellä, se pystyy ainakin 18-aikaan.

Like A Vittoria (L 4) teki ok juoksun Lapulla. Sillä oli pumpulit korvissa, mutta jos sillä olisi ollut vetopallot, se olisi ollut ainakin kolmas. Odotan sitä juoksun onnistuessa kolmen neljän sakkiin. Voitto olisi pieni yllätys.

Herman Heel (L 5) löi Kaustisella päänsä lähtöauton siipeen ja laukkasi, mutta teki Porissa hyvän juoksun ja kovan ajan. Paikka on huono, mutta hevonen on paljon tulosriviään parempi.

Jonny Länsimäki

Way To Go (L 4) olisi mennyt viimeksi kovan tuloksen, mutta yksi tuli johtavan takaa hätäisesti ulos, ja se vähän säikähti sitä, polki toisen etukengän ja laukkasi. Lähtö näyttää sopivalta, ja ruunan kuuluu olla tässä suosikki.

Global Rebellion (L 5) palaa tauolta, mutta on tuntunut harjoituksissa hyvältä. Sitä on treenattu paljon ja kovakin ajettu, joten paikkojen pitäisi olla auki. Jos laittaa kolme neljä hevosta kupongille, niin Global Rebellionikin kuuluu olla mukana.

Veli Nurminen

Aiheen Juhannus (L 1) laukkasi Ylivieskassa ensimmäisellä takasuoralla keulasta ja viimeisessä kurvissa toisesta ulkoa. Se löi ensimmäisessä laukassa päkiäänsä, ja uskon, että toinen laukka johtui siitä. Tamma on vähän lapsellinen mutta hyvä ravinen ja jaksaa mennä. Kyllä minä jonkinlaista pärjäämistä odotan.

Henry Ala-Korpi

Taison (L 1) menee koko ajan parempaan suuntaa ja olisi voinut olla Kannuksessa kahden joukossa, jos me olisi päästy ajamaan ilman kenkiä. Siellä oli niin karkea rata, että se ei onnistunut. Nyt ajetaan ilman etukenkiä, mikä on iso etu. Odotan siltä napakalla radalla 34-aikaa.

Diamond Bay (L 2) kilpaili Seinäjoella ilman kenkiä ja laukkasi hylkäykseen. Nyt ajetaan kengät jalassa, ja tamman pitäisi olla varmempi. Diamond Bay ei ole alussa kaikkein nopeimpia, mutta on sitkeä tulemaan loppua
Jos väylät aukeavat, niin sen pitäisi olla kolmen joukossa.

Niko Jokela

Pablo Rok (L 1) on perushyvä hevonen, jos se menee niin kuin sen kyvyt edellyttävät. Rahasija lienee tässä sopiva tavoite.

Mr Money Maker (L 2) ravasi Seinäjoella takapareissa ja tuli asiallisesti lopun, vaikkei totoon yltänytkään. Startit vievät sitä eteenpäin, ja se on näihin lähtöihin perushyvä hevonen, joka kannattaa huomioida peleissä.

Vihjeet lähdöittäin

1.lähtö klo 12:01 Kylmäveriset tasoitusajo 2100 m p. 350 e + 20 m/ 300 e. enintään 1550 e P. 500 e. (500-250-150-100-50-50)

A 1, 3, 5
B 7, 6, 4, 6, 2

1 AIHEEN JUHANNUS saa ykkösvihjeen. Veli Nurmisen suojatti laukkasi Ylivieskassa kovassa vauhdissa ensimmäisellä takasuoralla ja viimeisessä kurvissa toisesta ulkoa. Jos Aiheen Juhannus ravaa, käkisija ei ole kaukana. 3 TAISONI parantaa koko ajan otteitaan ja laukkasi Kannuksen Nuorten sarjassa loppusuoralla totokamppailusta. Ruuna kilpailee taas ilman etukenkiä, mikä on sille iso etu. 5 ORALUNASTUS pilaa jatkuvasti juoksujaa laukkoihin, mutta omaa tähän lähtöön riittävän luokan, joka kantaa ravilla pitkälle. 7 CARMITA omaa 33-34-vauhdit, mutta valmentajan mukaan tamman ravissa oli viimeistelyssä vähän sanomista, mikä laskee odotuksia.


2. lähtö klo 12:16 Lämminveriset ryhmäajo 2100 m enintään 8600 e. P. 500 e. (500-250-150-100-50-50)

A 1, 7
B 6, 4, 3, 12, 9
C 11, 8, 10, 2

Avauskohteen avainhevosena lähtee matkaan 1 DIAMOND BAY. Henry Ala-Korven valmennettava kilpaili viimeksi kovassa Kasvattajakruunu-alkuerässä ja laukkasi nopeasti hylkäykseen saakka, mutta on tehnyt muuten vahvoja juoksuja. Kokkolassa tamma nousi etusuoran alussa neljännestä parista ulkoa kolmannelle radalla ja kiri loppuoralla rehdisti neljänneksi. Härmässä tamma kiersi kolmatta ja pääsi toisessa kaarteessa johtavan rinnalle, mistä se kamppaili hienosti neljänneksi. 7 PITBILL teki Härmässä positiivisen tauolta paluun ja seurasi johtavan takana kakkoseksi. Startin alle saatuaan se lienee vielä terävämpi. 6 MR MONEY MAKER oli Seinäjoella takapareista vailla mahdollisuuksia, mutta saanee nyt paremman juoksun ja on tototaistossa mukana. 12 NICE MY SIN juuttui viimeksi kolmannelle radalle, mutta kamppaili juoksunkulkuun nähden hyvin maaliin saakka. 4 LUCAS GRAN sai viimeksi nappijuoksun johtavan takana ja kiri terävästi totoon.

3. lähtö klo 12:31 Lämminveriset ryhmäajo 2100 m enintään 900 e. P. 500 e. (500-250-150-100-50-50)

A 9, 4
B 7, 11, 2
C 10, 1, 3, 5, 8, 12

Toisen kohteen suosikkina kiihdyttää matkaan 9 SHADOW LEADER. Ruuna laukkasi Ylivieskassa paineissaan ahtaassa paikassa, mutta tuntuu Petri Klemolan mukaan kotona hyvältä ja pytyy ainakin 18-tulokseen. 4 ELASTIC CAPTOR omaa tähän lähtöön hyvän luokan, kun se vain malttaa ravata. Ylivieskassa Elastic Captor laukkasi ensimmäisellä takasuoralla hylkäykseen ja ravasi sen jälkeen hiittinä viimeiset 1300 metriä 18,5-vauhtia. 7 CELESTE BEYONCE ailahtelee, mutta pystyy hyvänä päivänään menestymään. Se voitti Haapajärvellä raskaalla radalla hyvällä ajalla, mutta oli Ylivieskassa nappijuoksun jälkeen vaisu. 11 THE IDEALIST palaa tauolta, mutta treenaa taustavoimien mukaan asiallisesti ja kannattaa huomioida ainakin isommissa peleissä


4. lähtö klo 12:46 Lämminveriset ryhmäajo 2100 m enintään 3300 e. P. 500 e. (500-250-150-100-50-50)

A 11
B 7, 5, 6, 8, 9, 12
C 6, 1, 2, 4

Kolmannessa T4-kohteessa vahvimmilla on 11 WAY TO GO.  Se rutisti Teivossa johtavan rinnalta kakkoseksi ja laukkasi Seinäjoella vastaavalta paikalta tototaistosta. 7 DESIGN DIRECTOR on ykköshaastaja. Se jyräsi Oulussa neljännestä parista ulkoa niukkaan voittoon, mutta oli Härmän kovavauhtisessa kisassa viidennestä sisältä vailla mahdollisuuksia, vaikka tulikin lopun voittajaa kovempaa.


5. lähtö klo 13:01 Lämminveriset ryhmäajo 2100 m enintään 16 500 e. P. 500 e. (500-250-150-100-50-50)

A 1, 7, 10
B 9, 3, 8, 5, 6
C 11, 4, 12

Rivin päätöskohteessa on monta mahdollista menestyjää, joista 1 ZERIB LIE STAR saa niukan ykkösvihjeen. Pirjo Miettusen suojatti kampaili Lapualla johtavan rinnalta totoon ja kiri Oulussa tilaa saatuaan terävästi. 7 PARADISE LEADER palaa pitkältä paussilta, muttei ole unohdettavissa. Petri Klemolan mukaan tammalla on ollut paljon ongelmia, mutta nyt näyttää valoisammalta, eikä totosija ole mahdoton. 10 PERFECT CHOISE on ollut viime starteissa kuin uudelleen syntynyt sitten alkukesän. Lapualla ruuna laukkasi lähdössä ja jäi kuudenteen ulos, mistä se kiri avaruuskaistaa pitkin kakkoseksi. Seinäjoella Perfect Choice kiri pirteästi neljännestä sisältä neljänneksi. 9 QUEENSLAD kaunisteli Härmän voittojuoksussaan ennätystään 13,3:en, muttei päässyt Seinäjoella käyttämään kaikkia voimiaan. Ruuna saa nyt nappijuoksun, jonka jälkeen se on yksi voittoon pystyvistä. 8 HERMAN HEEL kilpailee edellisen tavoin ennätyskunnossa ja saa nopeana avaajana kasiradaltakin hyvät asemat, jonka jälkeen on yllätysvalmis. 3 GLOBAL REBELLION treenaa valmentajan mukaan hyvin ja otetaan ainakin isompiin peleihin mukaan.

Tooto4-vihjesysteemit

Pieni systeemi

I 1 Diamond Bay, 7 Pitbull, 4 Lucas Gran, 6 Mr Money Maker
II 9 Shadow Leader
III 11 Way To Go
IV 1 Zerib Lie Star, 7 Paradise Leader, 10 Perfect Choice, 9 Queensland, 3 Global Rebellion, 8 Herman Heel


Iso systeemi
I 1 Diamond Bay, 7 Pitbull, 4 Lucas Gran, 6 Mr Money Maker, 3 Pete Mister, 12 Nice My Sin      
II 9 Shadow Leader, 4 Elastic Captor, 7 Celeste Beyonce, 11 The Idealist  
III 11 Way To Go, 7 Design Director
IV 1 Zerib Lie Star, 7 Paradise Leader, 10 Perfect Choice, 9 Queensland, 3 Global Rebellion, 8 Herman Heel, 5 Cankus Thunderball, 6 Running Bell

Troikkavihje

Vihjeessä kierrätetään Queenslandia kaikilla riveillä.

I 9 Queensland
II 1 Zerib Lie Star, 7 Paradise Leader, 10 Perfect Choice, 3 Global Rebellion, 8 Herman Heel, 5 Cankus Thunderball, 6 Running Bell
III 1 Zerib Lie Star, 7 Paradise Leader, 10 Perfect Choice, 3 Global Rebellion, 8 Herman Heel, 5 Cankus Thunderball, 6 Running Bell

I 1 Zerib Lie Star, 7 Paradise Leader, 10 Perfect Choice, 3 Global Rebellion,8 Herman Heel,
II 9 Queensland
III 1 Zerib Lie Star, 7 Paradise Leader, 10 Perfect Choice, 9 Queensland, 3 Global Rebellion, 8 Herman Heel, 5 Cankus Thunderball, 6 Running Bell

I 1 Zerib Lie Star, 7 Paradise Leader, 10 Perfect Choice, 3 Global Rebellion, 8 Herman Heel,
II 1 Zerib Lie Star, 7 Paradise Leader, 10 Perfect Choice, 3 Global Rebellion, 8 Herman Heel, 5 Cankus Thunderball, 6 Running Bell
III 9 Queensland

Vihjeet laati ja kommentit keräsi Keijo Maliniemi

.

Yhteistyössä

  • Peltoniemi Ja Pojat
  • Speedex
  • Svarvars
  • Peltisepänliike Nykanen
  • Kaustisen Elementtivalmiste
  • Ravintola Pelimanni
  • Hankkija
  • K-Rauta Kaustinen