1. Lähtö
6 Comfortti eteni taustalta tasaisesti ja sai ensimmäisen takasuoran lopussa paikan 3. ulkoa. Jäi siitä kierros juostuna toisen radan vetojuhdaksi. Painui viimeisen takasuoran puolivälissä kärkeen ja oli ihan ylivoimainen. Viim. 1000 m 33,6. 2 Vahvistus otti 200 juostuna kärkihevosen kupeelta laukan ja jäi 4. sisähevosen kupeelle toisen radan vetojuhdaksi. Sai puolikas juostuna vetoavun eteensä. Laukkasi uudelleen 900 juostuna ja jäi hieman. Jatkoi 3. rataa pitkin eteenpäin. Eteni päätöspuolikkaan alussa kakkoskeulan kupeelle, mistä puristi lopussa toiseksi. Viim. 1000 m 35,3. 8 Wiia eteni taustalta tasaisesti ja sai puolimatkassa paikan pääjoukon hänniltä toiselta radalta. Pääsi jatkossa etenemään sujuvasti toista rataa pitkin. Pudotti päätöspuolikkaan alussa kakkoskeulaksi ja oli lopussa asiallinen kolmas. Viim. 1000 m 35,3. 3 L. R. Roponen nousi johtavan kannasta vajaa puolikas juostuna kärkihevosen kupeelle. Painui 900 juostuna kärkeen asti. Jäi viimeisen takasuoran puolivälissä johtavan kantaan ja putosi pian neljänneksi. Pääsi loppusuoralla taas paremmin vauhtiin ja tuli viime metrit ihan juosten 3. rataa pitkin. 5 Eko Ewa juoksi 3.-2. sisällä. Nousi puolimatkassa toiseen ulos. Pudotti pian sisäradalle ja seuraili jatkossa maksimisijoitukseen. 4 Operetti Pee matkasi 4. sisällä. Otti puolikas juostuna pahan laukan ja menetti samassa pelinsä. 1 Tervarin Toivo kiihdytti heti kärkeen. Jäi 900 juostuna paineen alla johtavan kantaan. Laukkasi siellä päätösringin alkaessa pitkäksi. 7 Kapinan Jytky oli poissa.
Väliajat: 44,5 / 1 – 40,5 / 3 – 34,5 / 3 – 33,5 / 6
2. Lähtö
10 Black Crystal lähti mukavasti ja sai 400 juostuna paikan toisesta ulkoa. Jäi päätösringin alkaessa toisen radan vetojuhdaksi. Painui loppukaarteen alussa kärkeen ja hallitsi muiden laukkailtua varmasti maaliin asti, vaikka marginaali ei iso ollutkaan. Viim. 1000 m 17,8. 11 Lex Lincoln sai ensimmäisen takasuoran alussa paikan 3. sisältä. Nousi viimeisen takasuoran alussa 3. ulos. Siirtyi 350 ennen maalia kiriin ja tuli hyvin maaliin asti. Viim. 700 m 15,5. 4 Bedina Brave nousi 3. sisältä ensimmäisen takasuoran alussa toisen radan vetojuhdaksi. Eteni puolimatkassa kärkeen. Jäi 450 ennen maalia johtavan kantaan ja oli lopussa ajettuna parin laukan avittamana tasainen kolmas. 7 The Comedian matkasi pääjoukon hännillä. Nousi päätösringin alkaessa 3. ulos. Siirtyi viimeisen takasuoran alussa kiriin. Kirin terä hieman taittui loppusuoralla. 2 Oscar Gran eteni nopeasti kärkeen. Jäi kierros juostuna johtavan kantaan. Puutui hieman viimeisen takasuoran lopussa ja otti ihan maksimit. 8 Jaspero Bello otti 350 juostuna ihan lauman hännillä laukan ja jäi jonkin verran lisää. Otti jatkossa ihan hyvin vauhtia, mutta taipui selvästi loppua kohden. 9 Rawlings otti laukan reilu sata juostuna. Sinetöi epäonnistumisensa ensimmäisen takasuoran alun uudella laukallaan. Mahdollisuudet sulivat samassa. 1 Ewe´s Wappen matkasi johtavan kannassa. Jäi päätösringin alkaessa 3. sisälle. Nousi viimeisen takasuoran alussa toiseen ulos. Siirtyi 200 ennen maalia kiriin. Laukkasi sata ennen maalia tototaistosta hylkäykseen. 3 Unbelievable Uno otti sata juostuna pahan laukan ja jäi heti ratkaisevasti. Laukkasi kulisseissa loppusuoran alussa hylkäykseen. 5 Bustling King juoksi 3.-2. ulkona. Lähti viimeisen takasuoran alussa kiriin. Eteni 450 ennen maalia kärkihevosen kupeelle. Oli siinä vielä tiukasti voittotaistossa laukatessaan sata ennen maalia hylkäykseen. 6 Sahara Maniac oli poissa.
3. Lähtö
3 Villan Svengi eteni nopeasti kärkeen. Veti tasaisesti kiihtyvällä tahdilla. Päästi loppusuoralla vauhtivarat käyttöön ja irtosi tyylikkäästi muista. Viim. 600 m 30,5. 10 Hyrvin Rafael matkasi pääjoukon hännillä sisäradalla. Nousi 800 juostuna 5. ulos. Sai edetä sujuvasti toista rataa pitkin. Nousi loppusuoran alussa kiriin ja puristi lopussa toiseksi. Viim. 1000 m 32,4. 8 Lumovalo matkasi 3. ulkona. Lähti viimeisen takasuoran puolivälissä kiriin. Tuli aivan juosten maaliin asti. 2 Nevan Vesseli lähti tapansa mukaan oikein rauhallisesti matkaan ja putosi 6. sisälle asti. Nousi 900 juostuna 4. ulos. Siirtyi viimeisen takasuoran puolivälissä kiriin. Nousi 300 ennen maalia ihan ulkoradoille tuli ihan juosten maaliin asti. Viim. 1000 m 33,4. 6 Eka Eko matkasi toisessa ulkona. Lähti viimeisen takasuoran lopussa kiriin. Kirin terä taittui selvästi loppusuoralla. 5 Florrie juoksi 4.-3. sisällä. Nousi 550 ennen maalia toiseen ulos. Jäi lähes samassa toisen radan vetojuhdaksi. Puutui selvästi 300 ennen maalia ja seuraili tasaisesti. 7 Hallarin juoksi 3. sisällä. Sai 800 juostuna paikan johtavan kannasta. Puutui selvästi loppua kohden ja oli melko vaisu. 1 Hipun Suike matkasi johtavan kannassa. Nousi 750 juostuna toisen radan vetojuhdaksi. Laukkasi vajaa kierros juostuna ja lähes samassa uudelleen. Laukkaili jatkossa kulisseissa hylkäykseen. 4 Lille Gubben nousi 5. sisältä 400 juostuna 3. sisähevosen kupeelle toisen radan vetojuhdaksi. Laukkasi siinä 550 ennen maalia yllättäen pitkäksi. 9 Maisamiina juoksi 5.-4. sisällä. Laukkasi siellä 850 ennen maalia yllättäen pitkäksi. 11 Amandan Mailis laukkasi sata juostuna ja jäi selvästi. Laukkaili jatkossa kulisseissa nopeasti hylkäykseen asti.
Väliajat: 39,0 / 3 – 37,0 / 3 – 35,5 / 3 – 29,5 / 3
3. Lähtö
11 Swan Queen juoksi 3. ulkona. Siirtyi 850 ennen maalia kiriin. Puristi lopun tasaisesta rintamasta niukkaan voittoon. Viim. 1000 m 18,8. 5 Merrow ajoi toista rataa pitkin eteenpäin. Painui 550 juostuna kärkeen asti. Sai vetää oikein sopuisasti. Piti lopussa lähes voittoon asti. 8 Ditchback Domino matkasi 4. ulkona. Siirtyi 800 ennen maalia kiriin. Tuli kirinsä asiallisesti maaliin asti. 10 Catch My Wheels juoksi 6. ulkona. Otti 800 ennen maalia yllättäen laukan ja jäi jonkin verran. Tuli lopun lähdön selvästi parasta tahtia ja ehti lopussa vielä samaan rintamaan muiden kärkihevosten kanssa. Viim. 600 m 15,6. 6 Little Caramel lähti hyvin matkaan ja painui 250 juostuna kärkeen. Luopui ensimmäisen takasuoran lopussa paikastaan ja jatkoi johtavan kannassa. Kirikaista pysyi jatkossa kiinni. Nousi loppusuoran puolivälissä toiseen ulos, mutta ei löytänyt kiritilaa. 7 Spearhead juoksi 5. sisällä. Nousi 800 ennen maalia 3. ulos. Kirikaista pysyi jatkossa pitkään kiinni. Nousi loppusuoran alussa kiriin. Jäi taas lopussa vaille kiritilaa. Voimia kyllä jäi. 1 Callecustaa jäi 200 juostuna johtavan kantaan ja ensimmäisen takasuoran lopussa 3. sisälle. Seuraili lopussa tasaisesti ja jäi viime metreillä vähintään tekniseen pussiin. 12 Belmiska matkasi 6.-4. sisällä. Sai edetä sujuvasti ja otti maksimit. 3 Outwit matkasi toisessa ulkona. Jäi loppukaarteessa vaille kiritilaa. Löysi vapaan radan vasta sata ennen maalia. Ei mitenkään syöksynyt enää lopussa ja otti aika maksimit. 4 Stoneisle Tiddler juuttui alussa 3. radan kiertäjäksi. Ajoi tasaisesti eteenpäin ja sai 550 juostuna paikan kärkihevosen kupeelta. Puutui siitä loppusuoralle tultaessa. 2 Thylane lähti vähän tasaisesti ja laukkasi vajaa 200 juostuna pitkäksi. 9 Bullet Caviar juoksi 5. ulkona. Lähti 850 ennen maalia kiriin. Ravi oli pitkään hieman hakevaa ja laukkasi päätössatasella lopulta noususta hylkäykseen.
Väliajat: 16,5 / 6 – 18,5 / 6 – 20,0 / 6 – 19,0 / 11
5. Lähtö
4 Kasima eteni kyselemättä kärkeen. Vastaili kaikille ohitseen yrittäneille ja otti hallitun voiton. 7 Vilutonnari juuttui nopeasti toisen radan vetojuhdaksi. Pudotti 1400 ennen maalia johtavan kantaan. Nousi loppukaarteen alussa kärkihevosen kupeelle ja kiritti voittanutta hyvin maaliin asti. 5 Tulen Poika laukkasi 50 juostuna ja jäi selvästi. Sai 600 juostuna paikan 4. ulkoa. Siirtyi 900 ennen maalia kiriin ja tuli ihan juosten maaliin asti. Viim. 2300 m 31,7. 1 Briima matkasi johtavan kannassa. Jäi puolimatkassa 3. sisälle. Seuraili lopussa tasaisesti. 10 Stiora juoksi 4.-5. sisällä. Nousi 350 ennen maalia kiriin ja tuli lopun tasaisesti. 9 Onnen Mies matkasi 3.-2. ulkona. Kiertyi päätösringin alkaessa toisen radan vetojuhdaksi. Vaati vauhtia, mutta laukkasi 650 ennen maalia pahoin ja jäi selvästi. Tuli lopun vielä aivan pirteästi. Viim. 600 m 31,4. 3 Softis matkasi toisessa ulkona. Jäi 1350 ennen maalia 3. sisähevosen kupeelle toisen radan vetojuhdaksi. Putosi päätösringin alkaessa toiseen ulos, eikä pitänyt kunnolla selkäänsä. Seuraili jatkossa maksimisijoitukseen. 12 Pystin Virkku matkasi 5.-6. sisällä. Lähti viimeisen takasuoran alussa kiriin. Tuli asiallisesti, mutta laukkasi 150 ennen maalia ja menetti pelinsä. 11 Zelena juoksi 6. sisällä. Nousi kierros juostuna 5. ulos. Nousi 1050 ennen maalia 5. ulos. Taipui pahoin päätöspuolikkaan alussa ja oli vaisu. 2 Fiktus juoksi 3.-4. sisällä. Laukkasi 1050 ennen maalia yllättäen pitkäksi. 6 Helmin Voitto lähti ravilla, mutta laukkasi 300 juostuna 4. ulkoa pahoin. Laukkasi pääjoukon hännillä pahoin kierrosta myöhemmin. Keskeytti myöhemmin kulisseissa. 8 Hotville otti 150 juostuna takajoukoissa laukan ja jäi selvästi. Laukkaili loppusuoralla kulisseissa hylkäykseen.
Väliajat: 30,0 / 4 – 33,0 / 4 – 31,0 / 4 – 32,0 / 4
6. Lähtö
4 Snowflake juoksi 4. ulkona. Siirtyi 800 ennen maalia kiriin. Puristi lopussa varmaan voittoon. Viim. 1000 m 16,0. 5 Moonlight Dream juuttui nopeasti toisen radan vetojuhdaksi. Painui 550 ennen maalia kärkeen. Tuli hyvin maaliin asti, vaikka jäikin lopussa toiseksi. 6 Black Dog matkasi toisessa ulkona. Nousi 650 ennen maalia 3. radan kiertoon. Eteni nopeasti kärkihevosen kupeelle. Oli siitä lopussa hieman tasainen kolmas. 12 River Mirch juoksi 6. ulkona. Lähti päätösringin alkaessa kiriin. Tuli kirinsä asiallisesti maaliin asti. 1 Indigo Star matkasi johtavan kannassa. Nousi päätöspuolikkaan alussa vetämättömästä selästä toiselle ja seuraili lopun tasaisesti. 10 Kill You juoksi 3. ulkona. Sai edetä sujuvasti toista rataa pitkin ja pudotti 450 ennen maalia johtavan kantaan. Seuraili lopussa ihan maksimaaliseen sijoitukseen. 3 La Favourite matkasi 5. ulkona. Sai edetä koko ajan sujuvasti, mutta ei vain riittänyt. 11 Thirst For Life matkasi 3. sisällä. Jäi viimeisen takasuoran lopussa pahoin vaille kiritilaa. Löysi vapaan radan vasta loppusuoran alussa. Ei enää innostunut kirimään. 2 Smillaggio kiihdytti heti kärkeen. Sai vetää oikein rauhallista tahtia. Puutui selvästi viimeisen takasuoran lopussa ja oli vaisu. 8 La Mirage peruutti 3. radalta 350 juostuna 4. sisälle. Taipui päätöspuolikkaan alussa oikein pahoin. Viim. 500 m 33,1. 7 Donna Beyonce ja 9 Elvira Vixi olivat poissa.
Väliajat: 17,5 / 2 – 20,5 / 2 – 19,5 / 2 – 16,0 / 4
7. Lähtö
2 Joey Blackwillow matkasi toisessa ulkona. Lähti 650 ennen maalia kiriin. Painui kärkeen 400 ennen maalia ja hallitsi varmoin ottein maaliin asti. Viim. 700 m 16,9. 12 Zola Beat matkasi 5. ulkona. Lähti 650 ennen maalia kiriin ja tuli mukavasti maaliin asti. Viim. 1000 m 16,0. 1 Too Macho For You juoksi 3. sisällä. Sai 550 ennen maalia tyhjän sisäradan eteensä. Nousi loppusuoran puolivälissä kiriin ja tuli asiallisesti maaliin asti. 6 That´s Man lähti hyvin ja painui 150 juostuna kärkeen. Sai pitkään painetta. Jäi 400 ennen maalia johtavan kantaan. Tuli lopun tasaisesti. 11 Southampton Sea juoksi 4. ulkona. Lähti 650 ennen maalia kiriin. Tuli asiallisesti maaliin asti. 8 Fortune Hoss juoksi 4. sisällä. Nousi 650 ennen maalia toiselle. Löysi vapaan radan 350 ennen maalia. Lähti kiriin, mutta laukkasi loppusuoran alussa. Jäi selvästi. Tuli lopun vielä hyvin ja laukkaan paloi ilman muuta vähintään toiset rahat. 4 Rick Rubin jäi 150 juostuna johtavan kantaan. Nousi 550 ennen maalia toiselle ja menetti vähän asemiaan. Pudotti pian takaisin sisäradalle, missä otti 400 ennen maalia laukan. Tuli lopun vain tasaisesti. 3 Count Romeo otti ratkaisevan lähtölaukan ja peli oli heti selvä. 5 Brexit juuttui takajoukkoihin 3. radan kiertäjäksi. Peruutti 700 juostuna lauman hännille sisäradalle, mistä ei vain riittänyt jatkossa. 7 Saga Ray juuttui nopeasti toisen radan vetojuhdaksi ja löi painetta. Puutui aktiivisen ajon jälkeen selvästi viimeisen takasuoran lopulla. Viim. 500 m 27,0. 9 Caviarinho juoksi 3. ulkona. Siirtyi 600 ennen maalia kiriin. Laukkasi 350 ennen maalia pitkäksi. 10 Glory´s All In oli poissa.
Väliajat: 16,0 / 6 – 16,0 / 6 – 17,5 / 2
8. Lähtö
7 Thai Profit nousi puolikas juostuna 6. sisältä toiselle ja ajoi tasaisesti eteenpäin. Painui 850 juostuna kärkeen asti. Sai vetää erittäin sopuisasti. Kontrolloi luonnollisesti maaliin asti. 6 Taj One matkasi johtavan kannassa. Jäi 900 juostuna 3. sisälle. Nousi 900 ennen maalia toisen radan vetojuhdaksi. Tuli siitä rehdisti maaliin asti ja oli varmasti toinen. Viim. 700 m 14,2. 1 Goncourt Dairpet kiihdytti heti kärkeen. Jäi 850 juostuna johtavan kantaan. Oli lopussa tasainen kolmas. 2 Correct W. F. juoksi 3.-4. sisällä. Nousi 850 ennen maalia toiseen ulos. Siirtyi 350 ennen maalia kiriin ja tuli asiallisesti maaliin asti. 8 Pajas Face juoksi 6.-7. sisällä. Nousi päätösringin alkaessa 3. ulos. Tuli asiallisesti maaliin asti. 4 Incognito Tooma juoksi 4.-5. sisällä. Sai 800 ennen maalia paikan 3. sisältä. Nousi 250 ennen maalia toiselle ja seuraili tasaisesti. 5 Twinquit matkasi 5.-6. sisällä. Sai viimeisen takasuoran alussa paikan 4. sisältä. Nousi päätöspuolikkaan alussa toiselle ja tuli ihan juosten maaliin. Viim. 700 m 14,4. 3 Night Guard oli poissa.
Väliajat: 24,0 / 1 – 23,0 / 7 – 23,0 / 7 – 13,5 / 7
9. Lähtö
11 Naputus juoksi 4. ulkona. Lähti päätösringin alkaessa kiriin. Siirtyi loppusuoralle tultaessa vapaalle radalle. Runttasi viime metreillä varmaan voittoon. Viim. 1000 m 27,1. 13 Tutun Impi matkasi 5. ulkona. Lähti 1200 ennen maalia kiriin. Tuli pitkän kirinsä rehdisti maaliin asti ja oli hyvä kakkonen. 10 Lumi- Oosa sai ensimmäisen takasuoran lopussa paikan toisesta ulkoa. Oli loppukaarteessa vailla kiritilaa. Löysi loppusuoran puolivälissä vapaan radan ja tuli lopun asiallisesti. 8 Volsuma juoksi 5. sisällä. Nousi 650 ennen maalia 4. ulos. Kirikaista pysyi kuitenkin edelleen kiinni. Siirtyi 300 ennen maalia kiriin ja tuli lopun pirteästi. Viim. 700 m 26,7. 2 Lissun Assi juuttui puolikas juostuna toisen radan vetojuhdaksi. Teki siitä ihan rehdin esityksen. 7 Helun Kuva laukkasi lähdössä ja putosi lauman hännille. Ajoi jatkossa voimalla eteenpäin ja painui toisen kaarteen alussa kärkeen asti. Veti tasaisesti kiihtyvällä tahdilla. Jäi loppusuoran puolivälissä alakynteen voittotaiston suhteen, mutta ei luovuttanut. 9 Kleppe Spödå matkasi lauman hännillä 4.-6. sisällä. Nousi viimeisen takasuoran alussa toiselle. Siirtyi pian selkiin 3. radalle. Nousi 350 ennen maalia kiriin ja tuli lopun ihan juosten. 12 Sanahelinä juoksi 3. ulkona. Kirikaista pysyi pitkään kiinni. Tuli lopun tasaisesti, kunhan väylä loppusuoran alussa aukeni. 3 Vännfors Grynet eteni nopeasti kärkeen. Jäi 450 juostuna johtavan kantaan ja toisen kaarteen alussa 3. sisälle. Kirikaista pysyi jatkossa pitkään kiinni. Nousi 150 ennen maalia toiselle. Ei enää ihan viime metreillä pysynyt selässään. 5 Pitska ajoi toista rataa pitkin eteenpäin ja painui puolikas juostuna kärkeen asti. Jäi 150 metriä myöhemmin johtavan kantaan. Kirikaista pysyi jatkossa loppuun asti kiinni. 1 Vuaran Viima matkasi johtavan kannassa. Jäi toisen kaarteen alussa 4. sisälle. Nousi loppusuoran alussa kiriin ja tuli porukan mukana maaliin. 6 Jonnin Joutava otti pahan lähtölaukan ja jäi selvästi. Sai ensimmäisen takasuoran puolivälissä paikan pääjoukon hänniltä 7. sisältä. Nousi vajaa kierros juostuna 5. ulos. Lähti viimeisen takasuoran puolivälissä kiriin. Siirtyi loppusuoralle tultaessa vapaalle. Puutui hieman ihan lopussa. Viim. 1900 m 28,4. 4 Siriliisi oli poissa.
Väliajat: 34,5 / 5 – 32,0 / 7 – 29,0 / 7 – 27,0 / 11