Raviradantie 36 | 69600 Kaustinen

Perjantai 23.9

Tulevia tapahtumia

1. Lähtö

Ranking:

A: 5, 6

B: 4, 3, 2, 1

5 Mäen Eino on startannut tätä ennen raviratsastuksessa kolme kertaa, joista on tuloksena kaksi voittoa. Ori on mennyt tuon jälkeen kärryt perässäkin mukavasti, joten se on tässä ilman muuta ravin maistuessa tiukasti voittotaistossa. 6 Buugi on kilpaillut viime aikoina pääosin montéssa ja menestys on ollut ihan hyvää. Ruuna on tässä taitavan Elina Pakkasen ratsastamana kärkikamppailussa. 4 Sillankorvan Uljas on ainakin kärryt perässä hieman mielialahevonen. Ruuna pystyy pärjäämään hyvänä päivänä melkein missä lähdössä vain, mutta taas toisinpäinkin voi käydä. Viimeksi 9. 9. Nikulassa se oli kärjen tuntumasta sisäradalta asiallinen. 3 Typyn Tenho nappasi 18. 6. Mäntän paikallisraveista hallitun voiton. Ruuna ei ehkä riitä ihan voittotaistoon, mutta ainakin sijat 3.-5. ovat tässä sen ulottuvilla.

2. Lähtö

Ranking:

A: 13

B: 14, 1, 6, 10, 11

C: 9, 15, 7, 12, 5, 2, 8, 3, 4

13 Salamykhe on illan toisen lähdön selvä suosikkini. Ruuna avasi kautensa 14. 8. Perhon Tuohimaan paikallisraveissa, missä se hallitsi kärkipaikalta varmoin ottein perille asti. Viimeksi 9. 9. Nikulassa se eteni mukavasti kohden kärkeä, mutta otti 400 juostuna pahan laukan ja putosi taustalle. Lähti 1250 ennen maalia pääjoukon hänniltä kiriin. Eteni hyvin, mutta laukkasi viimeisen takasuoran puolivälissä uudelleen. Tuli lopun vielä hyvin. Ruuna kulki tuolloin ravatessaan kierroksen alle 31- vauhteja, mitkä ovat tähän lähtöön todella kovaa valuuttaa. 14 Makkonen juuttui viimeksi 9. 9. Nikulassa 350 juostuna toisen radan vetojuhdaksi. Sai puolimatkassa vetoavun eteensä. Laukkasi 600 ennen maalia ja jäi selvästi. Tuli lopun vielä hyvin ja nousi kuudenneksi. 1 Salasyke tulee suosikkini tavoin samasta tallista. Tammalla on ajettu koelähtö kolmevuotiaana ja se voi olla tässä todella paljonkin parempi. Hevosen viime vire kannattaa tarkistaa lämmityksestä ja / tai tallikommenteista. 6 Hellun Tuli on repaleista tauluaan parempi menijä. Tamma on laukannut kahdessa viime startissaan kahdesti ja ottanut niiden lomassa mukavasti vauhtia. Se olisi tässä ravin maistuessa lähdön mahdollinen yllättäjä.

3. Lähtö

Ranking:

A: 3, 12

B: 9, 2, 11, 10, 6, 5, 1

C: 8, 4, 7

3 Adrenaline Broline avasi viimeksi 5. 9. Seinäjoella uudessa kotimaassaan ja teki heti kärkihevosen kupeelta lupauksia herättävän esityksen. Ruuna meni startin ansiosta varmasti selvästi eteenpäin ja se on tässä hyvältä paikaltaan niukka suosikkini. 12 Midnight Treasure palasi 16. 9. Nikulaan pitkältä tauolta ja teki heti hyvän esityksen. Se laukkasi lähdössä ja jäi ihan lauman hännille. Lähti 750 ennen maalia kiriin ja tuli hyvin maaliin asti. Viimeiset 1800 metriä sujuivat tuolloin 18,4- tahdilla. 9 Bel Sorriso on kyvykäs, mutta samalla melko epävarma menijä. Viimeksi 5. 9. Seinäjoella se laukkasi 400 juostuna ja jäi paljon. Tamma kulki jatkossa ihan asiallisesti ja tuli viimeiset 1200 metriä 17,0- tahdilla. Kokkolan 7. 6. startissaan se otti kahden laukkansa lomassa mukavasti vauhtia. 2 I am a Queen matkasi viimeksi 9. 9. Nikulassa johtavan kannassa, mistä oli tasainen kolmas. Tamma saa tässä hyvän juoksun kärjen tuntumassa, eikä totosijoitus yllättäisi.

4. Lähtö

Ranking:

A: 7

B: 4, 2, 11, 5, 9, 3

C: 12, 6, 8, 10, 1

7 Night Sky statttasi viimeksi 19. 9. Killerillä. Ruuna matkasi 3. sisällä. Sai päätöspuolikkaan alussa paikan johtavan kannasta. Siirtyi loppusuoralla open strechille ja oli etenemässä voittoon, mutta laukkasi sata ennen maalia ja voitto vaihtui hylkäykseen. Nikulan 9. 9. voitto irtosi 5. ulkoa rehdillä kierroksen mittaisella kirillä. 4 Glory´s All In matkasi viimeksi 9. 9. Nikulassa 3.-2. ulkona. Lähti 600 ennen maalia kiriin ja oli lopussa vakuuttava voittaja. Edellisellä kerralla 28. 8. Seinäjoella se oli lopussa asiallinen neljäs matkattuaan pääosin johtavan kannassa. 2 Tinder Matt oli viimeksi 16. 9. Ylivieskassa aiempaa parempi. Se kiihdytti heti kärkeen, missä laukkasi ensimmäisen kaarteen lopussa. Kierteli 3. rataa pitkin ja sai päätösringin alkaessa paikan kärkihevosen kupeelta. Tuli siitä hienosti maaliin asti. 11 Amour Lover matkasi viimeksi 17. 9. Seinäjoella 3. sisällä, mistä haki loppusuoralla kiritilaa, mutta ei löytänyt. Edellisellä kerralla 9. 9. Nikulassa ruuna otti kahden laukkansa lomassa mukavasti vauhtia.

5. Lähtö

Ranking:

A: 9, 5

B: 10, 3, 8, 11, 4, 2, 6, 1, 12, 7

9 Ditchback Dise on tässä suosikkini. Ruuna starttasi viimeksi 19. 9. Oulussa. Se jäi tuolloin toisen kaarteen lopussa kärkihevosen kupeelle. Painui kierrosta myöhemmin kärkeen ja tuli hienosti maaliin asti. Nikulan 9. 9. startissaan se nappasi 7. ulkoa vahvalla 1200 metrin kirillään lopussa hallitun voiton. Ruunan rattailla nähdään kovaa nousua tekevä Tuukka Varis. 5 Bugs Bunny Buzz oli viimeksi 10. 9. Tornissa T75 lähdössä johtavan kannasta hyvä kakkonen. Seinäjoen 28. 8. startissaan se kiri loppua pirteästi juostuaan 3. sisällä. 10 Ninth Nobleman teki viimeksi 13. 9. Lappeenrannassa hyvän esityksen. Se matkasi 4.-3. ulkona. Lähti 700 ennen maalia kiriin ja tuli mukavasti maaliin asti. Viimeiset 700 metriä sujuivat tuolloin 13,8- kyydillä. Edellisellä kerralla 19. 8. Pihtiputaalla ruuna kiri 6. ulkoa loppua ihan pirteästi. 3 Ranch Rocky Road eteni viimeksi 17. 9. puolikas juostuna paikan kärkihevosen kupeelle. Sai vetoavun kierros juostuna. Suoritti toisesta ulkoa T75- lähdössä asiallisesti.

6. Lähtö

Ranking:

A: 3

B: 9, 11, 2, 5, 7, 8, 6

C: 1, 10, 4

3 Rehtorin Salli on tässä hyvän lähtöpaikkansa turvin Toto4- pelin läpivarmani. Tamma starttasi viimeksi 6. 9. Kuopiossa, missä se eteni ensimmäisen takasuoran lopulla kärkeen. Jäi loppukaarteessa hieman alakynteen, mutta piti kolmanneksi. Oulun 27. 8. startissaan se sai edetä 3. ulkoa sujuvasti ja tuli mukavasti maaliin asti. Nyt juostava matka on nopealle menijälle selvä etu ja pahimmat kilpakumppanit lähtevät matkaan 40 metrin takamatkalta. 9 Koskelan Akseli on tehnyt koko ajan kovissa lähdöissä mukavaa jälkeä. Tässä hieman sopivammassa lähdössä ruuna on ilman muuta mahdollinen menestyjä. Viimeksi 4. 9. Rovaniemellä se oli johtavan kannasta hyvä kolmas Kirppu- ajossa. 11 Koveri näytti 17. 9. Seinäjoella jo lämmityksessä oikein hyvältä. Itse startissa ori laukkasi lähdössä ja jäi paljon. Teki jatkossa ihan hyvän esityksen. Se on tässä ravin maistuessa ilman muuta yksi mahdollisista. 2 Virittäjä kilpailee tasaisen varmassa kunnossa ja ruuna sijoittunee nytkin ainakin sijoille 3.-5.

7. Lähtö

Ranking:

A: 6, 2

B: 10, 13, 15, 9, 14, 7, 8

C: 5, 4, 12, 16, 3, 11, 1

6 Vipuliinu teki viimeksi 16. 9. Ylivieskassa kärkipaikalta ihan asiallisen esityksen. Oulun 15. 8. voitto irtosi myös kärkipaikalta varmoin ottein. 2 Amandan Mailis kilpailee hieman sekalaisesta taulustaan huolimatta mukavassa kunnossa. Viimeksi 16. 9. Ylivieskassa tamma matkasi 3.-2. ulkona. Haki loppusuoralla tilaa, mutta laukkasi lopussa, kunhan väylä aukeni. Edellinen voitto irtosi 24. 6. Vieremältä. Tamma laukkasi tuolloin lähdössä, mutta sai pian paikan toisesta ulkoa, mistä kiri lopussa hallittuun voittoon. 10 Pystin Virkku matkasi 9. 9. Nikulassa 4. sisällä, mistä nousi viimeisellä takasuoralla toiselle. Kiri loppua ihan pirteästi. Powerparkin 12. 8. voitto irtosi tarkan sisäratajuoksun jälkeen. 13 Primakka on oikein vauhdikas, mutta samalla melko epävarma menijä. Viimeksi 15. 8. Oulussa se teki keskijoukoista rehdin 1250 metrin kirin ja oli mainio kolmas.

Troikka:

I                         6, 2

II                        6, 2, 10, 13, 15, 9

III                      6, 2, 10, 13, 15, 9

2x5x4=40 yhd. a 0,5€=20,0€

8. Lähtö

Ranking:

A: 6, 5, 3

B: 11, 2, 15, 1, 10, 16

C: 8, 14, 7, 9, 4, 13, 12

6 Fergus on ollut viimeisissään oikein hyvä. Viimeksi 9. 9. Nikulassa ruuna juoksi 3. ulkona. Lähti päätösringin alkaessa kiriin ja eteni lopussa selvään voittoon. Ruuna tuli tuolloin päätösringin 13,6- tahdilla. Seinäjoen 28. 8. voitto irtosi varmaan tyyliin, vaikka joutui matkaamaan pääosin kärkihevosen kupeella. 5 Find Out on varmasti hevonen, jolle nyt juostava ylipitkä matka sopii. Ruuna on tehnyt jo pitkään tasaisen varmaa työtä ja Juha- Matti Paavolan värit nähtäneen lopussa voittotaistossa. 3 Gitano Thieben on myös vanha menijä. Viimeksi 12. 9. Oulussa se eteni 3. ulkoa 700 juostuna kärkihevosen kupeelle. Laukkasi siinä viimeisen takasuoran alussa pahoin ja menetti samassa pelinsä. Oulun 26. 8. voitto irtosi kärkihevosen kupeelta eleettömästi. 11 Pious Donation kilpailee tasaisen varmassa kunnossa. Viimeksi 1. 9. Killerillä se oli 3. sisältä tasainen neljäs. Nikulan 22. 8. startissaan se tuli 5. sisältä asiallisesti maaliin asti. Ihan voittoon asti nouseminen olisi yllätys.

9. Lähtö

Ranking:

A: 10, 13

B: 6, 5, 1, 14, 8, 9, 12, 3, 16

C: 15, 11, 4, 7

10 Special Present on tehnyt nousujohteista työtä. Viimeksi 12. 9. Oulussa ori nousi 3. sisältä päätösringin alkaessa kärkihevosen kupeelle ja tuli siitä hienosti maaliin asti. Pihtiputaan 19. 8. startissaan se oli toisesta ulkoa lähinnä tasainen. 13 Pitch Perfect palasi 17. 9. Seinäjoen 75- lähtöön tauolta. Tammalla ajettiin rauhallisesti 4. sisällä, minne se jäi lopussa täysin vaille kiritilaa. Kovaluokkainen menijä on tässä sopivassa lähdössä juoksun onnistuessa ilman muuta tiukasti voittotaistossa. 6 Damiano oli viimeksi 14. 9. Vermossa sisäradan jonossa pitkään vailla kiritilaa ja tuli loppua varsin pirteästi. Mikkelin 4. 9. startissaan se teki takajoukoista hyvän 500 metrin kirin. 5 Quick Right laukkaili 17. 9. Seinäjoella avausringin aikana hylkäykseen asti. Kulki jatkossa ihan mukavasti ja tuli viimeiset 900 metriä hylättynä 14,9- tempolla. Nikulan 9. 9. startissaan se kiri tilaa saatuaan loppua oikein pirteästi.

Toto4:

I                         3 ( 9, 11 )

II                        6, 2, 10, 13, 15, 9, 14 ( 7, 8 )

III                      6, 5, 3 ( 11, 2 )

IV                      10, 13, 6, 5, 1, 14, 8, 9, 12, 3, 16 ( 15, 11 )

1x7x3x11=231 yhd. a 0,2€=46,2€

Troikka:

I                         10, 13

II                        10, 13, 6, 5, 1

III                      10, 13, 6, 5, 1

2x4x3=24 yhd. a 0,5€=12,0€

Duo:

I                         6, 5, 3

II                        10, 13, 6

3×3=9 yhd. a 1,0€=9,0€

10. Lähtö

Ranking:

A: 7, 9

B: 5, 15, 6, 13, 1, 16, 8

C: 4, 11, 14, 10, 3, 2

Illan päätöslähtö on tasainen aloittelevien lämminveristen koitos. Niukka suosikkini on 7 Serene Zen. Tamma näytti 16. 9. Ylivieskan koelähdössään asialliselta menijältä ja tuli viimeisen ringin parastaan antamatta 21,2- tahdilla. Se pystyy varmaan parantamaan ajastaan jonkin verran ja menestystä voi tulla hyvinkin heti. 9 Aretha palasi 14. 8. Perhon Tuohimaan paikallisraveihin pieneltä paussilta ja otti heti kärkipaikalta hallitun voiton ja tuli viimeisen lenkin 21- tuntumaan. Meno oli huomattavasti parempaa, mitä Halsuan 4. 7. startissa. 5 Albert R aloittaa tässä uransa. Se teki 6. 5. Seinäjoella asiallisen koelähdön ja ruuna voi olla tässä heti selvästi parempi, mutta sen viime kunto pitää tarkistaa lämmityksestä. 15 Miss Lady Kaka aloitti uransa 7. 6. Kokkolassa, missä tamma otti erittäin pahan lähtölaukan. Teki jatkossa hyvän esityksen ja nousi vielä neljänneksi. Viimeksi 9. 9. Nikulassa tamma oli kärjen tuntumasta lähinnä tasainen.

Vihjeiden tekijä,

Juha Koskela