1. Lähtö
Ranking:
A: 3, 7
B: 2, 8, 6, 5
C: 9, 4, 1
3 Hissun Saga on vauhdikas, mutta samalla melko epävarma menijä. Oulun 26. 2. kauden avauksessaan se matkasi toisessa ulkona. Lähti viimeisen takasuoran alussa kiriin ja painui nopeasti kärkeen. Sortui pian laukkailuun ja meni hylkäykseen asti. Tuli lopun pirteästi ja oli maalissa toisena. Viimeksi 5. 3. Kuopiossa tamma juoksi 3. sisällä. Otti vajaa kierros juostuna laukan ja jäi selvästi. Se tuli tuossa startissa viimeisen kierroksen vielä 34,1- tahdilla ja oli ihan hyvä viides. Nyt hevosen rattailla nähdään valmentajan sijaan Tuomas Pakkanen. 7 Tatu käynnistyi viimeksi 20. 2. Killerillä rauhassa. Pääsi pian paremmin vauhtiin ja eteni ensimmäisen takasuoran lopulla kärkihevosen kupeelle ja lisäsi tempoa. Pudotti päätöspuolikkaan alussa johtavan kantaan, mistä peri 350 ennen maalia kärkipaikan. Tuli ihan juosten maaliin asti, vaikka paremmalla mentiinkin vielä lopussa ohi. Päätösrinki sujui tuolloin 36,6- tahdilla. Joensuun 5. 2. startissaan ruuna hapuili alussa pariin otteeseen. Teki jatkossa mukavan esityksen ja nousi lopussa vielä toiseksi. Viimeinen kierros sujui tuolloin 33,9-vauhdilla. 2 Pirtin Hurja on tasainen puurtaja, jolla on tässä totosaumat. Viimeksi 21. 2. Seinäjoella se sai edetä koko ajan sujuvasti ja oli tasainen neljäs. 8 Even Eliksiiri aloittaa tässä kautensa. Tamma teki viime kauden ainoassa 30. 10. Rovaniemen startissaan hyvän esityksen. Se eteni nopeasti kärkeen, missä laukkasi toisen kaarteen alussa. Jatkoi toista rataa pitkin ja puristi lopussa vielä varmaan voittoon.
2. Lähtö
Ranking:
A: 5
B: 8, 3, 7, 9, 6, 10
C: 1, 4, 2
5 Isosalon Ihaa teki viimeksi 9. 3. Seinäjoella kärkipaikalta mallikkaan esityksen ja oli hyvällä tuloksella kolmas. Edellisellä kerralla 22. 1. Seinäjoella ruuna matkasi koko ajan ihan kärjen tuntumassa ja nappasi lopussa hallitun voiton. 8 Söören teki viimeksi 26. 2. Oulussa kärkihevosen kupeelta hyvän esityksen ja oli lopussa varmasti toinen. Edellisellä kerrallakin 18. 2. Nikulassa ori matkasi pääosin kärkihevosen kupeella. 3 Mahatma palaa tähän tehtävään tauolta. Ruuna käynnistyy mukavasti ja se saanee tässä heti hyvät asemat. Totosijoitus ei tulisi yllätyksenä. 7 Salamykhe on vauhdikas, mutta samalla melko epävarma menijä. Ruuna pystyy tässä nousemaan tototaistoon ravin maistuessa. Lähtö on kaikkiaan melko tasainen ja yllätysaltis.
3. Lähtö
Ranking:
A: 6
B: 9, 5, 7, 1, 4
C: 2, 8
6 Ramsgate teki 6. 3. Nikulassa ihan hyvän koelähdön. Se tuli tuolloin viimeiset 700 metriä parastaan yrittämättä 20,2- tahdilla. Varaa näytti jäävän ja totoravienkin puolella ura voi hyvinkin aueta tässä heti voitolla. Kortesjärven 4. 3. jääraveissa se otti kärkipaikalta 18,5- lopetuksella hallitun voiton. 9 Domingo Flame palasi 5. 3. Kuopioon tauota ja teki heti 5. ulkoa asiallisen viimeisen takasuoran alusta lähteneen kirin. Ori tuli tuolloin päätösringin 16,6- tahdilla. Se on tässä Santtu Raitalan ajamana ilman muuta mahdollinen menestyjä. 5 The Comedian teki viimeksi 6. 3. Nikulassa pienen lauman hänniltä asiallisen kirin. Ruuna on mennyt starttien myötä eteenpäin, eikä totosijoitus yllättäisi. 7 Win Win on aloittanut uransa asiallisesti. Viimeksi 18. 2. Nikulassa tamma juoksi 3. sisällä. Laukkasi kolmannessa kaarteessa pahoin ja jäi selvästi. Tuli lopun ihan mukavasti ja nousi vielä viidenneksi. Ainakin sijat 4.-5. ovat tässä tamman ulottuvilla.
4. Lähtö
Ranking:
A: 5, 3, 8, 6
B: 10, 2, 9
C: 1, 4, 7
5 Enge Astarte matkasi viimeksi 5. 3. Kuopiossa 4. sisällä. Sai edetä pitkään sopuisasti sisärataa pitkin, mutta jäi lopussa johtavan kantaan vaille kiritilaa. Edellisellä kerralla 5. 2. Joensuussa tamma juoksi 3.-4. sisällä ja tuli päätösringin 15,6- tahdilla. 3 Irvin Star haparoi viimeksi 26. 2. Oulussa 150 juostuna lyhyesti, mutta piti asemansa. Jäi tuolloin ensimmäisen takasuoran puolivälissä kärkihevosen kupeelle. Piti siinä tasaisen kovaa tempoa yllä ja oli lopulta oikein hyvä kakkonen. 8 Special Gun painui viimeksi 26. 2. Oulussa kärkeen ensimmäisen takasuoran alussa. Tahti pysyi Irvin Starin takaamana tasaisen kovana. Oli lopussa ihan hyvä kolmas. Edellisellä kerralla 21. 2. Seinäjoella paikka kärkihevosen kupeelta oli lopussa hieman liikaa. 6 Above Ground aloitti uransa Suomessa 19. 12. Seinäjoella. Ruuna matkasi 3. sisällä, missä jäi toisella ringillä vaille kiritilaakin. Tuli loppua vielä ihan juosten. Toto5- pelin avauslähtö on kaikkiaan aika tasainen ja monen mahdollisuuden lähtö.
5. Lähtö
Ranking:
A: 4, 12
B: 11, 7, 1, 3, 5
C: 10, 8, 2, 9, 6
4 I Am a Queen starttasi viimeksi 3. 3. Uumajassa, missä tamma seuraili 3. sisältä tasaisesti. Nikulan 18. 2. startissaan se matkasi 3. sisällä ja oli tasainen. 12 Callela Karin avasi kautensa 3. 3. Uumajassa. Se eteni nopeasti kärkeen. Veti tasaista tahtia ja oli ihan hyvä kakkonen. Startti vei hevosta varmasti selvästi eteenpäin ja se on tässä sopivassa tehtävässä pahasta lähtöpaikastaan huolimatta mahdollinen menestyjä. 11 Callecustaa palasi 6. 3. Nikulaan tauolta. Ruuna juoksi 2.-3. sisällä, eikä saanut lopussa mahdollisuutta kirimiseen. Se on tässä tehtävässä sekavasta taulustaan huolimatta mahdollinen menestyjä. 7 Top Ridge palaa tähän tehtävään tauolta. Ruuna teki viime kaudella asiallisia esityksiä ja se on tässä heti ihan mahdollinen menestyjä. Tämäkin lähtö on melko tasainen.
6. Lähtö
Ranking:
A: 3, 1
B: 7, 8, 5, 2, 6
C: 10, 4, 9, 11
3 Al´s Boozy Suzy teki viimeksi 9. 1. Seinäjoella kärkipaikalta mainion esityksen. Seinäjoen 19. 12. startissaan tamma veti kärkipaikalla erittäin reipasta tahtia ja oli lopussa vakuuttava voittaja. 1 Rowhill´s Killer 23. 2. Kouvolaan tauolta ja teki heti mainion esityksen. Se matkasi johtavan kannassa. Nousi lopussa toiselle ja puristi lopussa varmaan voittoon. Loppua ori tuli hieman alle 13- tahdilla. Startti vei hevosta varmasti vielä selvästi eteenpäin. 7 Taj One nousi viimeksi 6. 3. Nikulassa 3. sisältä päätösringin alkaessa kärkihevosen kupeelle ja oli mainio kakkonen. Killerin 7. 2. startissaan ruuna teki kärkipaikalta ihan hyvän esityksen. 8 M. T. Master Don nousi viimeksi 9. 3. Seinäjoella viimeisen takasuoran alussa johtavan kannasta kärkihevosen kupeelle. Oli siitä lopussa mainio kakkonen. Edellisellä kerralla 9. 2. Seinäjoella ruuna oli kärjen tuntumasta tasainen neljäs.
7. Lähtö
Ranking:
A: 7
B: 3, 11, 16, 14, 2, 13, 5, 12
C: 4, 15, 9, 1, 6, 8, 10
7 Ohiheittäjä on tässä selvä suosikkini ja samalla T- pelin läpivarmani. Ori starttasi viimeksi 25. 2. Teivossa kovassa divisioonafinaalissa. Se eteni tuolloin vajaa puolikas juostuna kärkeen. Veti tasaisen reipasta tahtia ja tuli mukavasti maaliin, vaikka ihan lopussa matka hieman painoikin. Teivon 6. 2. voitto irtosi toisesta ulkoa 450 metrin kirillä varmoin ottein. 3 Samin Kantama oli viimeksi 25. 2. Teivossa sisäradalta lopussa lähinnä tasainen. Killerin 20. 2. startissaan se teki 4. ulkoa rehdin hieman yli kierroksen kirin ja nousi toiseksi. 11 Uhmapeli seuraili viimeksi 7. 2. Killerillä johtavan kannasta tasaisesti. Seinäjoen 30. 12. startissaan ruuna kiri loppua sisäratajuoksun jälkeen asiallisesti. 16 H. V. Tokka kilpailee tasaisen varmassa kunnossa. Neljänkymmenen metrin takamatka aiheuttaa tietysti hieman haasteita. Viimeksi 9. 3. Seinäjoella ruuna oli kovassa Suomen Cup karsinnassa tasainen juostuaan kärjen tuntumassa.
Troikka:
I 7
II 3, 11, 16, 14, 2, 13
III 3, 11, 16, 14, 2, 13
1x6x5=30 yhd. a 0,5€=15,0€
8. Lähtö
Ranking:
A: 10, 2, 12
B: 11, 6, 5, 9
C: 1, 8, 3, 4, 7
10 Joey Blackwillow matkasi viimeksi 6. 3. Nikulassa toisessa ulkona, mistä lähti viimeisen takasuoran alussa kiriin. Eteni nopeasti kärkeen ja otti hallitun voiton. Edellisellä kerralla 18. 2. Nikulassa ruuna teki 5. ulkoa vahvan 750 metrin kirin ja oli mainio kakkonen. 2 Sanda Mariah aloitti 9. 2. Seinäjoella Suomen uransa. Tamma matkasi johtavan kannassa. Nousi loppusuoralle tultaessa kiriin ja nappasi hallitun voiton. Vermon 1. 3. startissaan se otti 200 juostuna pahan laukan ja jäi runsaasti. Otti jatkossa ihan hyvin vauhtia, mutta laukkasi loppukaarteessa uudelleen ja menetti pelinsä. Jonny Länsimäen valmennettava käynnistyy oikein hyvin ja sillä saa valita tässä haluamansa taktiikan. 12 Sweet Gold kiihdytti viimeksi 3. 3. Uumajassa nopeasti kärkeen. Jäi loppusuoralla hieman alakynteen ja oli tasainen viides. Edellisellä kerralla 18. 2. tamma teki 6. ulkoa rehdin kierroksen kirin, vaikka ei noussutkaan viidettä sijaa paremmaksi. Seinäjoen 9. 2. startissaan tamma nappasi 5. ulkoa 750 metrin kirillään hallitun voiton. 11 Too Macho For You palasi 6. 3. Nikulaan tauolta ja teki heti 3. sisältä asiallisen esityksen. Startti vei hevosta varmasti eteenpäin ja ori on tässä lähdön mahdollinen yllättäjä.
Toto5:
I 5, 3, 8, 6, 10 ( 2, 9 )
II 4, 12, 11, 7, 1 ( 3, 5 )
III 3, 1, 7, 8, 5 ( 2, 6 )
IV 7 ( 3, 11 )
V 10, 2, 12, 11 ( 6, 5 )
5x5x5x1x4=500 yhd. a 0,1€=50,0€
Duo:
I 7
II 10, 2, 12, 11
1×4= 4 yhd. a 1,0€=4,0€
9. Lähtö
Ranking:
A: 11, 14
B: 15, 9, 10, 3, 4, 1
C: 12, 8, 6, 5, 13, 7, 2
11 Onnen Mies on kyvykäs, mutta samalla kovin epävarma menijä. Viimeksi 6. 3. Nikulassa se eteni puolimatkassa kärkihevosen kupeelle. Lisäsi tempoa, mutta laukkasi 650 ennen maalia pahoin. Kulki taustalta lopun vielä ihan mukavasti ja nousi kuudenneksi. Ravilla pysyminen on kyllä ruunan kohdalla aina hieman kysymysmerkki. 14 Vilutonnari palasi 6. 3. Nikulaan tauolta ja teki heti mainion esityksen. Ruuna matkasi pääosin kärkihevosen kupeella, mistä tuli oikein mukavasti maaliin asti. Startti vei hevosta varmasti vielä eteenpäinkin, eikä menestys yllättäisi tässä. 15 Tulen Poika palasi myös tuohon samaan 6. 3. Nikulan starttiin tauolta ja teki alkulaukan jälkeen asiallisen esityksen. Se kulki ravatessaan koko ajan hieman alle 32- vauhteja. 9 Fiktus on kyvykäs menijä. Ori ei ole tällä kaudella vielä onnistunut, mutta se kyllä tulee pärjäämään ainakin jatkossa. Viimeksi 6. 3. Nikulassa ori laukkasi puolimatkassa keskijoukoissa sisäradalla yllättäen pitkäksi.
Troikka:
I 11, 14
II 11, 14, 15, 9, 10, 3
III 11, 14, 15, 9, 10, 3
2x5x4=40 yhd. a 0,5€=20,0€
10. Lähtö
Ranking:
A: 1
B: 7, 5, 6, 11, 3, 13
C: 10, 12, 2, 8, 4, 9
1 Informed Am aloitti 9. 3. Seinäjoella uransa tässä maassa. Esitys oli oikein hyvä. Ruuna matkasi 3. ulkona. Lähti loppukaarteessa kiriin ja ehti lähes voittoon asti. Viimeiset 700 metriä sujuivat 14,9- tempolla. Startti vei hevosta varmasti vielä eteenpäin ja tässä koko matkan johtaminen on aika todennäköinen vaihtoehto. 7 Snowflake on vastustajista ehkäpä se vaarallisin. Tamma matkasi viimeksi 6. 3. Nikulassa 4. ulkona. Teki sieltä rehdin 850 metrin kirin ja puristi lopussa hallittuun voittoon. Santtu Raitala jatkaa tässä hevosen rattailla. 5 Mythical Ray matkasi viimeksi 7. 3. Teivossa pitkään kärkihevosen kupeella. Pudotti päätöspuolikkaan alussa sisäradalle ja oli juoksu huomioiden ihan hyvä kolmas. Edellisellä kerralla 25. 2. Teivossa ruuna teki 4. ulkoa rehdin viimeisen takasuoran alusta lähteneen kirin. 6 Super Ben kilpailee tasaisessa kunnossa ja ruuna on tässä taistossa ainakin sijoista 3.-5.
Vihjeiden tekijä,
Juha Koskela