Tulevia tapahtumia

Kaustisen Seudun Ravinuoret ry on investoinut Nikulan raviradan viheralueelle kotamallisen laavun leader-rahoituksen avulla.

Yleishyödyllinen laavu on kyläläisten käytettävissä. Kaustisen kunta sponsoroi laavulle polttopuut. Vihealueelta löytyy kylän lasten ahkerassa käytössä oleva leikkipuisto ja uusi laavu tuo hyvän lisän kokonaisuuteen.

Ravinuoret kiittää ahkeria talkoolaisia hankkeen toteutuksen mahdollistamisessa. Hanke toteutui suunnitelman ja budjetin mukaisesti. Talkootunteja kertyi hankkeen aikana 189.

Hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta Leader-ryhmä Pirityisiltä.