Tulevia tapahtumia

Tällä sivulla seurataan Kaustisen Seudun Raviseura ry:m valaistushankkeen etenemistä.

Valaisimien saavuttua suuri joukko talkoolaisia valmisteli niitä asennusvalmiiksi.

Saimme paljon työvälineita, mm. kaivinkoneen lähitilalta käyttöön. Kaivinkoneen kuljettajakin teki töitä talkoilla. Lapiotöitä urakka on vaatinut paljon, nekin on tehty täysin talkoovoimin.

Talkoolaiset ovat tehneet todella pitkiä työpäiviä. Valaistushanke sisätää ruokahuollon. Kiitokset ahkerille ruoan laittajille ja leipojille! Ruokahuolto on toimnut talkoopäivinä aamusta iltaan. Tarjolla on ollut monenlaista ruokaa hernekeitosta makkarapiilotukseen. Leivottuna tarjolla on ollut mm. keskipohjalaista perinneleivonnaista krenikkaa. Ruokahuolto onkin saanut paljon kehuja talkoolaisilta.

Ruokahuollosta talkoolaiset laativat useamman päivän suunnitelman kerrallaan.

Valaisimien asennus toteutettiin pitkälti talkoovoimin ja konein.

Valaisimien yms. tarvikkeiden siirtoa riitti paljon ja niitäkin tehtiin paljon koneiden avustuksella.

Valaisimien asennus ja suuntaus oli iso urakka.

Uutta valaistusta päästiin hyödyntämään mm. laajassa turvallisuuskoulutuksessa, jossa oli mukana pelastuslaitos, SPR, järjestyksen valvontaa sekä lähiraviratojen henkilöstöä.

Uusi valaistus käytössä ensimmäistä kertaa harjoitusraveissa, joissa päästiin testaamaan toimivuutta.

Urakka jatkuu edelleen…

Valaistushankeen tavoitteina oavt alueen käyttöasteen lisääminen, turvallisuuden parantaminen, energiatehokkuudeen parantaminen. Suurin muutos hankkeen myötä tulee olemaan pimeän ajan turvallisuuden parantuminen ja alueen käytön lisääntyminen niin hevosalan harrastajilla kuin muilla toimijoilla

Valaistushanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta. Rahoituspäätöksen on tehnyt Pohjanmaan Ely-Keskus. Hankkeen kokonaiskustannukset 70 000 €, EU-osuus 40 %. Osa omarahoituksesta talkootyönä.